Kuljen pyörätuolilla

Minulla on kipsi. Vasemassa jalassa on ollut kipsi nyt osapuilleen seitsemän viikkoa. Kipsi jalassa, johon ei saa varata on melkoisen työläs kapistus. Siinä on saanut monenlaista virityksiä kehittää, puhumattakaan siitä kuinka muiden avun tarpeessa on ja kuinka ärsyttävältä se tuntuu. 

Ensinnäkin olen tutustunut kahteen, erilaiset luonteenpiirteet omaavaan kipsimestariin. Loistavia ammattilaisia molemmat. Mitä useammin siellä olen käynyt sitä mukavammin minut on otettu vastaan. Kipsien väriskalaa on nykyään runsaasti tarjolla, kuvasta puuttu musta ja sininen, jotka noiden neljän lisäksi on minulla ollut. Joitakin värejä on vielä jemmassa "pahanpäivänvaralle". Tuon värikkään lasikuidun alla on valkoinen lasikuitukipsikerros ja sen alla vanukerros ja sen alla putkisukka. Kipsin vaihto alkaa vanhan kipsin poistamisella, kipsi sahataan pyörösahan näköisellä leikkurilla, joka ei kuuleman mukaan osu ihoon. Vain kova kerros leikataan ja pehmeät osat saksitaan. Uuden kipsin laittamisessa menee noin 15 min ja kovettumiseen noin 10 min. 

Suihku, argh! Koska minulle käytetty kipsi ei ole ollut vedenkestävä, pitää se joka suihkukerta suojata muovipussilla. Ja vetää tiukasti kiinni IHOON maalarinteipillä, noin kymmen kerrosta niin varmasti pitää vettä. Suihkun jälkeen viimeisen teippikerroksen irottaminen polvitaipeen nahasta pakkaa vähintäänkin irvistyttämään. Voitte arvata ettei suihku ole nyt pääasiassa päivittäisissä toiminnoissa.

Apuvälineet, houh! Kuljen pyörätuolilla, koska voimani eivät riitä pitämään toista jalkaa koholla kyynärsavojen varassa. Onko Oulu esteetön kaupunki? No voin kertoa, että ei ole! Mihinkään kodin ulkopuolelle en ilman kaveria lähde. Jaksan kyllä kelata tuolilla tasaista tietä pitkin, mutta tien ylitykset on jo liian kova paikka yksin menijälle. Kokeilein saada uudenlaisen apuvälineen nimeltään Ortoscoot. Potkulauta, jossa leikattu tai muutoin poissa pelistä oleva jalka lepää polven varassa tuella ja terveellä jalalla potkutellaan vauhtia. Tämä laite, jota pääsin kokeilemaan, tuntui mahtavan vapauttavalta pyörätuolissa istumisen jälkeen. Tästä on nyt kaksi viikkoa kun kävin Apuvälinelainaamossa arviossa ja keskustelemassa scootin tarpeellisuudesta. No, vielä ei ole mitään kuulunut, puoleen jos toiseenkaan.

Rakas mieheni, lähdetäänkö käymään marketissa? Sisko hei, onko sulla tänään mitään? Saakeli sentään nyt revin jo hiuksia päästä, hae munt shoppailemaan!

Onneksi on rakkaita, ystäviä, ihmisä joilta kehtaa pyytää apua ja palveluksia. He eivät odota vastapalveluksia, heillä ei ole vaatimuksia. Tarjoan mielläni mitä pystyn, positiivista naisenergiaa, keskustelua ja kupposen kahvia tai lasin skumpaa, joko taas kohta mennään!