Elämä ois leikkiä

Aloin kaipaamaan leikkiä, iloista, sunnittelematonta, ajasta aikaan ja todellisuudesta toiseen vievää leikkiä. Halusin löytää oman sisäisen lapseni. Sen löytämiseen ei välttämättä tämä elämä riitä, mutta kaiken jäljellä olevan, olen päättänyt siihen käyttää.

Siksipä olen tehnyt isoja päätöksiä. Pitkän ja tunteikkaan miettimisprosessin jälkeen olen valmis täältä linnantornistani kuuluttamaan: "Minä olen päättänyt hakeutua eläkeelle!" "Wou ja jipii", "jo sitä on odotettukin", "ihan mahtavaa", "teet ihan oikein" -näillä ja muutamilla ensityrmistyksen jälkeen saapuneilla kommenteilla, minua on päätökseeni saateltu. Osa-aikainen työkyvyttömyyseläke on minulle jo muutaman vuoden ajan tullut tututksi ja sitä myötä osa-aikainen työ. Vaikka olen jo ollut osaksi pois työelämästä ei päätös eläkeen hakemisesta ole ollut helppo. Työnkuva on kuitenkin muuttunut ja työn tekemisen vaatimukset kiristyneet. Koen, että on aika luovutta hommat nuoremmille ja innokaammille sekä ennen kaikkea terveemmille tekijöille. Useat pitkäaikaiset sairaudet ja viimeisempänä edelliset neljä vuotta kestänyt ja edelleen tietysti jatkuva hemodialyysihoito, ovat hiljalleen kypsyttäneet minut valintoihin, jotka nyt olen tehnyt. Työkyvyttömyyseläkehakemus on laitettu eteenpäin ja lääkäreiden lausunnot seuraavat perässä. Koskaan ei tietenkään voi olla varma sen hyväksymisestä, jään odottamaan vastauksia.

Entäpä perheen talous? Vaatekaapin siivouksen jälkeen ahdistuin, miksi ihmisellä on näin paljon vaatteita ja vieläpä pitämättömiä. Samat, mukavaksi ja helpoiksi todetut vaatteet pyörivät viikoista toiseen vaatehuone-pito-pyykkikone-vaatehuone-pito- väliä. Astiakaapin siivouksen aikana nostelin käyttämättömiä kahvikuppeja ja kulhoja edestakaisin ja ihmettelin miksi niitäkin pitää joka siivouskerta siellä pyöritellä, kun ei niitä koskaan tule käytettyä. Muutama muki, pari lautasta ja ruokailuvälineet oli mieheni ratkaisu tuskailuuni, hmmm. Liinavaatteet olen jo minimoinut, samoin pyyhkeet, yes. Kirppispöytää siis varamaan. No eihän se sillä talous pysy kasassa, mutta pointti olikin se, etten tavaroita tai vaatteita enempää tarvitse. Tarve, halu tai himo, kun se tulee niin sitten on syytä tarkkaan miettiä mitä hankkii. Kuinka paljon ihminen tavaraa tarvitsee, sitä jokaisen tulee tykönänsä miettiä. Pienemmät tulot tulevat siis riittämään kun elää niiden mukaisesti. Perustarpeista kuten asumisesta ja ruuasta ei tarvitse tinkiä. 

Aikaa, jipii! Sitä tulee olemaan enemmän ja ennen kaikkea sellaista aikaa, jolloin jaksan tehdä jotain muuta kuin levätä, kuten dialyysihoidon jälkeisinä tunteina tai nukkua, kuten työpäivän päätteeksi. Omasta kunnosta huolehtiminen tulee olemaan ensisijainen asia, odotan että siihen on jatkossa enemmän mahdollisuuksia. Alati kasvava kauniiden kankaiden pino odottaa tekijäänsä, mieleni jo kaavoittaa ja sormeni syyhyävät. Kirjoittaminen, runot, kirjallisuus, kuvat ja luonto pristävät tulevia päiviäni yhtä paljon tai enemmän kuin nykyään. 

Leikki ei ala eikä sillä ole loppua, sen tapana on olla olemassa siinä ajassa missä ikinä oletkin. Unohda hetkeksi aikuinen minäsi, hengitä ja kuuntele mitä alkuperäinen itse, lapsi sinussa, haluaa kertoa. Ota leikistä kiinni ja anna sen viedä sinut linnantorniisi.