Maistuuko vaiko ei

Sairaalaelämään kuuluu olennaiselta osalta ruoka. Hyvässä ja pahassa. Eräs potilaana ollut henkilö sanoi vastikään, "että niin oli hyvä ruoka, ei hän ymmärrä mitä sen pitäisi olla jos tätä moititaan".

Päivärytmissä kun osastollaan ollaan on ensin aamupalan aika, noin klo 8:30. Puuro oli eilen maukasta, joskin täysin suolatonta kaurapuuroa. Oikea voi lievitti suolan puutetta. Aamupalan kahvi on, eipä löydy sanoja, kuinka kammottavaa se on. Joko pöönät on jo niin huonoja tai keittäjällä ei ole mitään käsitystä kahvin valmistamisesta. Puhumattakaan niistä termoksista, joissa kahvia säilytetään, enpä uskaltaisi niiden sisälle kurkistaa. Toki minulla on sen luokan kahvimesteri kotona, että harva siihen pystyy. Hyvään tottunut. Pakko mainita tämän aamun puurosta, olen keliaakikko ja joutunut näkemään vaikka sun mitä, mutta nyt oli kyllä pohjanoteeraus. Enempiä kuvailematta loihdin eteenne jo kertaalleen syödyn näköisen, vihertävän ja vetisen läjän. Jäi syömättä.
Lounas tulee noin klo 13. Yleensä riisiä-perunaa-makaronia ja siihen kalaa-kanaa-lihaa, hyviä raaka-aineita. Eiliset perunat olivat kuoruttuneet tahmealla tärkkelyksellä ja hienojen puikuloiden maku oli pilalla. Lohipala oli mukavan kiinteä ja sinappinen kermaviilikastike toimiva. Punajuurisalaatin kanssa lohi tuli syötyä.
Klo 17:30 saadaan päivällistä. Keittoa, kana, kala tai liha, mutta liemen maku on kaikissa sama. Kammottavaa. Mansikkasoppa kyllä maistuu.
Eipä aikaakaan kun saamme jo iltapalaa. Teetä, leipää, soppaa, jogurttia, viiliä.
Ruokaa tulee päivän aikana niin paljon, että minulla on vaikeuksia sulattaa tuo kaikki. Sängyssä makoilu ei myöskään edistä ruuan sulamista eikä ruokahalun heräämistä.
Sitten tulee pirteä tarjottimen kerääjä, no maistuiko täällä, minäpä katson, kurkistaa kuvun alle ja huokailee. Ärsyttävää, argh. Vaihdetaanko paikkaa.