Vihlontaa

Joskus tuntuu, että ei ole mitään sanottavaa. Vuosi on alkanut juuri niin, hissukseen ja odottelen. Liian helppo on heittäytyä sohvalle pötköttelemään, avata telkkari, tuijottaa enemmän ja vähemmän heikkoja ohjelmia, joskus toki hyviäkin. Lukea, kuunnella musiikkia ja äänikirjoja, kutoa. Alkuvuosi on ollut tuollaista aikaa. Puoliteholla etenemistä. Kolmen ensimmäisen tammikuun viikon aikana olen lukenut tai kuunnellut kuusi kirjaa (kts. https://vihlontaa.blogspot.com/p/luettua-ja-lukemattomi.html ) olen kutonut lapaset ja pipon, sukat ja toisenkin pipon ( https://vihlontaa.blogspot.com/p/kasit.html ) Seuraava on jo aluillaan. Ainakin sormien ja käsien hienomotoriikka on näin tullut harjoitettua. Olen myös siivonnut laatikoita ja kaappeja, läpi on tullut käytyä vaatteet ja korut, laukut ja kengät, pipot ja lapaset, kirjat, työhuoneen hyllyt, lääkelaatikot, kuiva-ainekaapit jne. Vielä niitä riittää. Samalla tulee tehtyä kumartelua, kurkottelua, seisomista, kävelyä ja muita r...

Vuosi on vaihtunut, on uuden vuoden ensimmäinen aamu. Lunta sataa edelleen, kuten satoi koko yön, kaduilla ja pihoilla on vielä hiljaista ja maisema on kietoutunut siniseen, kuin odottamaan mitä kaikkea tämä vuosi meille tuokaan. Tätäpä sitä varmasti moni miettii ja antaa ajatusten askarrella niin menneessä kuin tulevassa. Vuosi sitten samaiseen aikaan pohdin ystävyyttä ja elämää, kirjoitus on hyvä ja se sopisi myös tähän hetkeen, mutta on tässä hetkessä kuitenkin jotakin erilaista, muuttunutta. Se on tietysti rakas Maramunu, minulle ihan uusi, vaikkakin kierrätyksestä saatu.  Huomasitteko, että vaihdoin otsikon muotoa? Tulin siihen tulokseen, että näin 7,5 viikon jälkeen voin jo kääntää Minän otsikon ensimmäiseksi ja Mara saa ollakin hyvä kakkonen. Tämä kuvaa sitä, että tunnen nyt olevani, hiljalleen toki, mutta kuitenkin lähempänä omaa vanhaa itseäni kuin vuosiin. Tunnen saaneeni energiaani takaisin sitä mukaan kun elimistöni on kuona-aineista puhdistunut (Hb128 ja Krea 94)...