Vihlontaa

Me olemme nyt Maran kanssa päätäneet, että yhteinen blogikirjoittelumme saa ainakin toistaiseksi jäädä tähän. Mara tuumasi, että hoidapas sinä se kirjoittelu niin minä hoidan tämän munuaisen tehtävän parhaalla mahdollisella tavalla, sillä näitähän riittää. Tiesithän, että minä, noin sinun nyrkkisi kokoinen elin, huolehdin elimistöösi kertyvän nesteen ja sen mukana kuona-aineiden poistamisesta. Säätelen elimistösi happo-emästasapainoa ja eritän hormoneita, jotka säätelevät verenpainettasi. Osallistun myös kalsiumtasapainon säätelyn kun tuotan elimistöösi aktiivista D-vitamiinia ja kaiken tuon lisäksi sotkeudun vielä erytropoietiini tuotantoon, jotta luuytimesi tuottaisi riittävästi punasoluja ja jaksaisit painella hyvällä hemoglobiinilla tulevaisuudessakin.  Onneksi Mara on jaksanut huolehtia kaikesta tuosta ja pieniä takaiskuja lukuunottamatta elimistö voi hyvin. Mieltä kuormittaa ahdistus siitä, että pienikin tulehdus ja kuume tai kuten minun tapauksessani sepsis, vie pohjan...

Joskus tuntuu, että ei ole mitään sanottavaa. Vuosi on alkanut juuri niin, hissukseen ja odottelen. Liian helppo on heittäytyä sohvalle pötköttelemään, avata telkkari, tuijottaa enemmän ja vähemmän heikkoja ohjelmia, joskus toki hyviäkin. Lukea, kuunnella musiikkia ja äänikirjoja, kutoa. Alkuvuosi on ollut tuollaista aikaa. Puoliteholla etenemistä. Kolmen ensimmäisen tammikuun viikon aikana olen lukenut tai kuunnellut kuusi kirjaa (kts. https://vihlontaa.blogspot.com/p/luettua-ja-lukemattomi.html ) olen kutonut lapaset ja pipon, sukat ja toisenkin pipon ( https://vihlontaa.blogspot.com/p/kasit.html ) Seuraava on jo aluillaan. Ainakin sormien ja käsien hienomotoriikka on näin tullut harjoitettua. Olen myös siivonnut laatikoita ja kaappeja, läpi on tullut käytyä vaatteet ja korut, laukut ja kengät, pipot ja lapaset, kirjat, työhuoneen hyllyt, lääkelaatikot, kuiva-ainekaapit jne. Vielä niitä riittää. Samalla tulee tehtyä kumartelua, kurkottelua, seisomista, kävelyä ja muita r...

Vuosi on vaihtunut, on uuden vuoden ensimmäinen aamu. Lunta sataa edelleen, kuten satoi koko yön, kaduilla ja pihoilla on vielä hiljaista ja maisema on kietoutunut siniseen, kuin odottamaan mitä kaikkea tämä vuosi meille tuokaan. Tätäpä sitä varmasti moni miettii ja antaa ajatusten askarrella niin menneessä kuin tulevassa. Vuosi sitten samaiseen aikaan pohdin ystävyyttä ja elämää, kirjoitus on hyvä ja se sopisi myös tähän hetkeen, mutta on tässä hetkessä kuitenkin jotakin erilaista, muuttunutta. Se on tietysti rakas Maramunu, minulle ihan uusi, vaikkakin kierrätyksestä saatu.  Huomasitteko, että vaihdoin otsikon muotoa? Tulin siihen tulokseen, että näin 7,5 viikon jälkeen voin jo kääntää Minän otsikon ensimmäiseksi ja Mara saa ollakin hyvä kakkonen. Tämä kuvaa sitä, että tunnen nyt olevani, hiljalleen toki, mutta kuitenkin lähempänä omaa vanhaa itseäni kuin vuosiin. Tunnen saaneeni energiaani takaisin sitä mukaan kun elimistöni on kuona-aineista puhdistunut (Hb128 ja Krea 94)...

Pää kulkee omia latujaan ja kroppa raahustaa perässä. Voihan elämän kevät, ei muuten oo helppoa! Viikko sitten heräsin ja minua paleli. Tiesin heti, että nyt ei ole kaikki kohdallaan. Edellisenä iltana oli kaikki vielä hyvin. Painokin oli jo tippunut monta kiloa kotiin tulon jälkeen ja olo tuntui ihan ihmismäiseltä. Ja sitten tuli se palelu. Kello oli noin kahdeksan ja lämpöä oli 36.8, jo siitä tiesin että se on nousemassa, koska normaali lämpöni on vain hiukan päälle 35. Menen sängylle takaisin ja mietin mitäpä nyt. Ei mene kauan kun tuntuu, että oksennan ja siitä se sitten alkaa. Mikään ei enää pysy sisällä ja kuume tuntuu vain nousevan. Tärisen holtittomasti ja yritän pitää hyljinnäestolääkkeet mahassa vähintäänkin puoli tuntia. Kuume nousee edelleen ja noin kahden tunnin kuluttua se hipoo jo lukemia 39. Selvä Sepsis. Niin monta kertaa olen tuon saman tunteen kokenut, ettei siitä voi erehtyä. Kunhan itkultani kykenen soitan hätänumeroon ja sieltä luvataan lähettää ambulanssi heti. ...

Mahtavaa olla kotona!  Matka Ouluun vei voimia ja lentäminen täpötäydessä koneessa, puhumattakaan Helsinki-Vantaan tungoksesta oli suorastaan pelottavaa. Mietin sitä virusten ja bakteerien määrää mikä silloin kimpuuni ehkä hyökkäsi kun oma immunopuollustukseni oli laitettu Off-moodille. Esimerkiksi turvatarkastusten kaukaloiden on todettu sisältävän ihan kaikki mahdolliset pöpöt mitä ihmisten mukana voikaan liikkua. Mikäpä siinä jos vastustuskyky on ok, mutta noissa tilanteissa sitä vain miettii oisiko mieluummin pötkötellyt ambulanssin kyydissä seitsemän tuntia kuin ensin Meilahdesta lentokentälle 40 min, sitten lähtöselvitys 20 min, noin tunnin odotus pyörätuolikuljetusta turvatarkastukseen ja portille, siellä lisäodotusta yli tunti, koska lento oli myöhässä, koneeseen ja lento Ouluun tunti. sitten Olunsalosta Oysiin noin tunti. Eli lähes samassa ajassa olisin ollut ovelta-ovelle sairaalassa. Turha stressi ja pelko olisi jäänyt pois ja elimistö saanut levätä.  Kai...

Kotimatka alkaa, jännittää. Veriarvot ovat kerrassaan hyviä, Mara porskuttaa. Ei ole mitään hätää. Itse matka hermostuttaa, onhan olo vielä hutera ja kovat kortisonikuurit   heikentäneet ennestäänkin heikohkon lihasvoimaa. Lippu on tilattu ja hyvästä vinkistä myös pyörätulikuljetus koneeseen asti. Onneksi näin, koska kone oli ensinnäkin tunnin myöhässä ja toiseksi se lähti jostain keskeltä kenttää eli bussi ja porrasnousun päästä. Onneksi kaikki kentällä toimii ja sain suoran lift kuljetuksen koneeseen Helsingissä ja Oulussa oltiin myös koneen ovella vastassa pyörätuolin kera. Hieno palvelua Finnavialta, kiitos.  Kentällä saan halata rakasta miestäni, halata, rutistaa, pussata ja olen niin onnellinen. Ja niin väsynyt. Mutta ei auta, ei mennä kotiin vaan mennään siirtomääräyksellä suoraan Oys:n osastolle. Tarkoitus on, että otetaan aamulla verikokeet ja munuaisesta ultraäänitutkimus. Sen jälkeen minua on turha osastolla enää yrittää pitää. Plussa Oys:lle, aamupala, ihanaa läm...