Maramunu ja minä, osa 3.

No niin, herätkääpä rouva Lahti, leikkaus on ohi ja olette täällä heräämössä. Munuaisensiirto on tehty. Tätä toivoin, tätä sain: ”äläpä koske siihen happimaskiin, hm, annanpa olla” Ikävääkin ikävämpi kokemus heräämön hoitajasta. Olo oli kauhea ja happimaski ahdistava. Muistan kyllä nostellen sitä pois kasvoilta, mutta olisi siitä voinut mukavamminkin huomauttaa ja lempeämmin puhua tuossa tilanteessa olevalle potilaalle. Ihan sama mulle kuinka huono on ollut heräämöhoitajan päivä.

Seuraavaksi hän työntää suuhuni lusikalla jo liuoksenakin kamalan makuista kaliumsitojaa, Resiniumia. Se on lääkeaine, jota käytetään akuutin hyperkalemian hoidossa. Kalium arvoni oli leikkauksen aikaan pompsahtanut reilusti yli sallittujen arvojen. Oksennushan siitä tuli, mutta jotain kait pysyi sisälläkin. Tosin se ylimäärä sitten poistuu ulosteen kautta, minkä odotteleminen leikkauksen jälkeen saattaa viedä tovin.

Heräämössä kului tunteja, olin mennyt sinne noin klo 17.30 ja osastolla olin aamuyöllä ennen kuutta. Olin siis hyvin heikossa kunnossa. Sydän oli reagoinut leikkaukseen voimakkaasti, jopa lievän infarktin verran. Pelottava ajatus, mutta onneksi sekin kerrottiin vasta muutamia päivä sitten, kun tilanne oli korjaantunut.

Tämän traumaattisen heräämökomuksen jälkeen oli lohduttavan kotoisen oloista päästä K5A osaston turvaan, ihanien hoitajien huomaan ja kaiken huomioon ottavien osaston lääkäreiden valvontaan. Osastolla kiertävät Nefrologi Ilkka Helänterä, Elinsiirtokirurgi, minut leikannut, Aki Uutela, osaston ylilääkäri Marko Lempinen, SPR:n lääkäri perjantaisin ja satunnaisesti joku viikonloppuisin päivystävä munuais tai maksapuolen lääkäreistä. Heidän ammattitaitonsa, viimeinen tietonsa ja potilaan huomioiminen on tehnyt suuren vaikutuksen. Hoitajat, jotka osastolla olen kohdannut ovat kaikki olleet ammattitaitoisia, empaattisia, vastaavat kysymyksiin, kuuntelevat itkut ja surut. Tekevät perusteellistä hoitotyötä, kakkapylly pyyhittiin, pissahousut vaihdettiin, oksennus siivottiin, sänky petattiin ja kaikkea muuta mitä soittokellon napista painamisen jälkeen tulikaan mieleen pyytää. Heille niin isot kimput ruusuja ja jaksamista tähän upeaan ammattiin. Ihan superstaroja olette!

Mutta vielä arkeen ja toipumiseen. Ensimmäisenä päivänä leikkauksen jälkeen eli tiistaina olen ihan poissa pelistä. Koko päivä menee nukahdellessa, vaikka rakas mieheni istuu kärsivällisesti seurannan koko nukaahtelevan päivän. Sillä oli kuitenkin kamalan suuri merkitys minulle, että hän tuli paikalle heti leikkausta seuraavana päivänä, amupäiväkoneella Oulusta. Kova kipulääkitys ja nukutuksen lääkeaineet vaikuttivat koko tiistain ja osan keskiviikkoa, olo oli väliin epätoivoinen väliin toiveikas ja iloisen positiivinen. Mieheni oli luonani koko keskiviikon, kunnes hänen oli aika palata töihin. Jatkuva puhelinyhteys on sen jälkeen ollut äärimmäisen tärkeää toipumisen kannalta.

Lisähapen saanti ja sen kyky auttaa oli helpotus. Otin sitä reippaasti koko ajan kun siltä tuntui. On tuossa tilanteessa järkevää käyttää hyödyksi kaikki keinot, jolla paraneminen saadaan hyvään alkuun. Tyttäreni Noora lensi omien opiskelujensa keskeltä luokseni torstaiksi ja perjantaiksi, yhtä paljon kuin lisähappi toi hänen läsnäolonsa toivoa ja tahtoa paranemisen alkupäiviin. Hyvä henkinen tuki ja läheisten läsnäolo auttaa vaikeissa sairastumistilanteissa mielestäni aina, kunhan vain potilas antaa siihen mahdollisuuden. 

Ensimmäisinä päivinä jouduin käymään hemodialyysissä, yhteensä kolme kertaa. Dialyysi buustasi munuaisen toimintaa ja poisti elimistöstä ylimääräistä nestettä. Hoidot menivät hyvin ja pikku hiljaa alkoi katetrin kautta elimistöstä erittyä virtsaa. Vähän ja väriltään vielä voimakkaasti veren värjäämään, mutta sitäpä kuitenkin tuli. Sitten napattiin katetri pois ja voi hyvänen aika miltä tuntuikaan käydään pissalla ensimmäisen kerran kuuteen vuoteen. Tunnetta voisi suoraan verrata ultimaattiseen orgasminkaltaiseen kokemukseen. Toki sitten pian todettiin että lievä virtsatieinfektio oli iskenyt ja siinäpä se tunnekin sitten antibiootin myötä laimeni, mutta virtsan määrä lisääntyi päivä päivältä.

Ja sitten se ihme tapahtui ja todettiin, että nyt kokeillaan lähtekö Krea laskemaan spontaanisti eli se on merkki munuaisen käynnistymisestä. Ja näin kävi reilun viikon kuluttua leikkaukseta, kauniina ihanana marraskuun keskiviikkoaamuna 17.11. Viisi päivää leikkauksen jälkeen, lääkäriin totesi minulle, että nyt se on käynnistynyt. Tämä tuntui ihmeeltä. Olin odottanut uutta munuaista kahdeksan vuotta, olin sinnikkäästi hoitanut ja hoivannut itseäni, olin luopunut toivosta ja ollut todella heikossa kunnossa, olin noussut, olin pudonnut takaisin ja taas kömpinyt pohjamudista ylös. Ja nyt olin tässä! WOW!

Eihän kaikki kuitenkaan suju niin kuin ihannemaailmassa sujuisi. Biobsia eli koepala otettiin uutukaisesta Maramunustani keskiviikkona  21.11. Ja perjantaina tuntui, että kaikki romahtaa.