Maramunu ja minä, osa 4.
Perjantain iltapäivä vei minut synkkiin mietteisiin. Juuri ennen kello neljää sain kuulla, että Maramunuaisen pinnalla on pienen pieni hyljintään viittaava rejektio, on, mutta kuitenkin niin pieni, ettei se näytä pahalta. Kuitenkin se hoidetaan voimakkaalla kortisonilääkityksellä. Viitenä seuraavana päivänä saan kortisonia suoraan suoneen, huomattavan korkeita annoksia. Näin toivotaan rejektio pysäytettävän.
Kortisoni on todellakin huippu aine, mutta myös melkoinen myrkky. Elimistöön kerääntyy väkisin lisää nestettä ja jo hyvällä alulla ollut nesteen poistuminen tyssää ja paino nousee takaisin, vaikka virtsaa edelleen hyvin tulee. Tätä tilannetta lisää myös insuliinitarpeen lähes kolminkertaistuiminen tiputuspäivinä. Insuliinipumppu ei mitenkään pysynyt hommassa mukana vaikka basaali veteli yli 200%:lla. Siirryinkin sitten Levemiriin ja Novorapidiin ja yllättäen minun olikin niillä helpompi hallita verensokerin nousua.
Toinen ikävä seuraus oli se, että furesiksen määrän ollessa nesteenpoistotarkoituksen takia suuri se poisti elimistöstä myös Kaliumin, se on suola, jonka liiallinen vähyys tai liian suuri pitoisuus elimistössä aiheuttaa voimakkaita rytmihäiriöitä ja sydäntuntemuksia. Minulla se oli viikonlopun aikana päässyt tasaisesti laskemaan niin, että maanantaina jouduttiin nopeasti aloittamaan korvaava Kaliorid lääkitys. Nyt keskiviikkona tilanne näyttää hiljalleen jo korjaantuneen.
Ja kyllä, juuri tulleiden laboratoriovastausten valossa, itsekin jo melkoisena asiantuntijana, voin kertoa, että kun Krea on tästä kaikesta hässäkästä huolimatta laskenut eilisestä yli 20 pykälää, Maramunu ei suuttunut, vaan jatkamme arvoista yhteiseloamme ja toivon mukaan se tapahtuu matkustamalla kotiin Ouluun! Odotan nyt vielä hetkisen ennen kuin julkaisen, kuullaan lääkärin sana vielä tästä. Emme kuule sitä nyt, hän suorastaan lähti kuin hauki rannasta eli juosten leikkaussaliin. Me täällä osastolla jaksamme ja pystymme odottamaan, muuta siellä leikkuriin saattaa olla jonkun kohtalotoverin henki vaarassa. Eilisen suunnitelma on kuitenkin hoitajan mukaan voimassa ja sen mukaan edetään eli huomenna kohti Oulua!
Muutama sana vielä tässä koko osasto K5A toiminnasta ja sen arkisesta hyörinnästä. Täällä on tietysti normaalit vuorotyöt hoitajilla. Aamuvuoro tekee mittaukset, aamupuuhat ja hoitaa lääkarikierron asiat, iltavuorossa on hoitotyötä, lääkkeitä ja muuta akuuttia, yövuorossa potilaat, joiden toipuminen on pidemmällä yleensä nukkuvat, mutta muutoin yöhoitaja hoitavat vasta leikattuja potilaita hyvin aktiivisesti. Kaiken kaikkiaan koko osasto elää 24/7 koska elinsiirtoleikkaus voi alkaa ihan mihin aikaan vain vuorokaudesta.
Potilaan näkökulmasta vuorokausi menee näin. Akuuttivaiheessa ensimmäinen herätys noin klo 6, perusmittaukset. Verikokeet klo 7 eteenpäin, joka päivä. Aamupala klo 8. Aamulääkkeet. Mahdollinen suihku, lakanoiden vaihto, puhtaat vaatteet jne. Lääkärien kierto klo 10 eteenpäin. Lounas klo 11. Päivälääkkeet. Mahdolliset tutkimukset, fysioterapia jne. Päivällinen klo 16. Iltapala klo 19. Iltalääkkeet. Jos käy vieraita niin vierailuajat ovat lähes vapaat. Pikkuhiljaa nukkumaan, unessa usein klo 22-07. Uni parantaa ja on tärkeä osa toipumista.
Sitten ne ihmisen perustarpeet. Uni, unen laatuun täällä on minulla eniten vaikuttanut erittäin huono vuode ja patja. Vuode on perusmallia, jossa on vain kaksi säätömahdollisuutta, pään ja sängyn korkeus. Jalkojen asentoja ei ole voinut vaihtaa muutoin kuin laittamalla kasan tyynyjä jalkojen alle. Patja on kova, alkupäivinä alaselkää muodostui painaumia, joista olisi voinut kehittyä pahoja makuuhaavoja pidempään maatessa. Ala-arvoista.
Ruoka, paljon sairaaloissa olleena osaa arvostaa, jos ruokahuolto toimii. Valitettavasti Meilahti ei saa tässä pisteitä. Olen Keliaakikko, joten erikoisruokavalio tarve on normaalia suurempi. Ensimmäisenä kysyttiin toiveita ja sanoin, että haluan syödä vaaleaa gluteenitonta leipää, koska tumma leipä on tuoreena suolistolleni vahingollista. Kotona aina kuivatan sitä leivänpaahtimessa tai pari päivää pöydällä tai syön suoraan ihanaa jälkiuunileipää. Täällä en ole kertakaan, kahden viikkona aikaan saanut vaaleaa gluteenitonta leipää. Vain näkkileipää. Vesi ja näkkileipä, edistääkö toipumista? Lämpimän ruuan taso on ollut todella vaihteleva, hyvin, lähes yltäkylläisen mausteisista ruuista täysin suolattomiin lohipaloihin. Ei saa kiitosta tämäkään osa-alue.
Puhtaus, suihkuun pääsee aina kun haluaa. Hygieniasta huolehditaan hyvin. Tilojen siivous, se toimii vaihtelevasti, ketään enempää arvostelematta, itsekin joskus nuorena sairaala-apulaisen työn oppineena kiinnittää vain kovasti huomiota laadun vaihtelevuuteen työntekijöiden kesken.
Turvallisuus, olo on tuntunut koko ajan turvalliselta ja hyvin hoidetuilta. Mitä ikinä taustalla pyöriikin ei sitä ole tarvinnut potilaana kohdata.
Vertaistuki, kaksi viikkoa omassa yksiössä. Ei muita potilaskontakteja. Ei parasta. Aiemmin kun elinsiirrot tehtiin vanhalla Kirurgisella sairaalalla, oltiin kaikki potilaat kun yhtä perhettä. Jos joku siellä kävi, muistaa kuinka nukuttiin Ylpön aikaisessa isossa kauniissa puusalissa, toki vierivieressä, mies- ja naispotilaat sekaisin, mutta se yhteenkuuluvuudentunne, yhteiset pissa ja kakka jutut yhteiset kokemukset ne kantavat meitä vielä tänäkin päivänä. Täällä se kaikki on pois, ei ole yhteisistä ruokahetkeä eikä muutakaan kontaktia potilaiden välillä. Harmi.
Pissa ja kakka, siitähän se perusasia sitten on. Kun ne toimii on toivoa päästä pois. Elimistö on sopeutunut uuteen ja kahden viikon jatkuva virtsamäärän mittaaminen saa toistaiseksi jäädä. Tokihan sitä jatkossakin jossain kohti tulee kotona seurattavan, mutta nyt on päästy alkuun, jipii!
Kortisoni on todellakin huippu aine, mutta myös melkoinen myrkky. Elimistöön kerääntyy väkisin lisää nestettä ja jo hyvällä alulla ollut nesteen poistuminen tyssää ja paino nousee takaisin, vaikka virtsaa edelleen hyvin tulee. Tätä tilannetta lisää myös insuliinitarpeen lähes kolminkertaistuiminen tiputuspäivinä. Insuliinipumppu ei mitenkään pysynyt hommassa mukana vaikka basaali veteli yli 200%:lla. Siirryinkin sitten Levemiriin ja Novorapidiin ja yllättäen minun olikin niillä helpompi hallita verensokerin nousua.
Toinen ikävä seuraus oli se, että furesiksen määrän ollessa nesteenpoistotarkoituksen takia suuri se poisti elimistöstä myös Kaliumin, se on suola, jonka liiallinen vähyys tai liian suuri pitoisuus elimistössä aiheuttaa voimakkaita rytmihäiriöitä ja sydäntuntemuksia. Minulla se oli viikonlopun aikana päässyt tasaisesti laskemaan niin, että maanantaina jouduttiin nopeasti aloittamaan korvaava Kaliorid lääkitys. Nyt keskiviikkona tilanne näyttää hiljalleen jo korjaantuneen.
Ja kyllä, juuri tulleiden laboratoriovastausten valossa, itsekin jo melkoisena asiantuntijana, voin kertoa, että kun Krea on tästä kaikesta hässäkästä huolimatta laskenut eilisestä yli 20 pykälää, Maramunu ei suuttunut, vaan jatkamme arvoista yhteiseloamme ja toivon mukaan se tapahtuu matkustamalla kotiin Ouluun! Odotan nyt vielä hetkisen ennen kuin julkaisen, kuullaan lääkärin sana vielä tästä. Emme kuule sitä nyt, hän suorastaan lähti kuin hauki rannasta eli juosten leikkaussaliin. Me täällä osastolla jaksamme ja pystymme odottamaan, muuta siellä leikkuriin saattaa olla jonkun kohtalotoverin henki vaarassa. Eilisen suunnitelma on kuitenkin hoitajan mukaan voimassa ja sen mukaan edetään eli huomenna kohti Oulua!
Muutama sana vielä tässä koko osasto K5A toiminnasta ja sen arkisesta hyörinnästä. Täällä on tietysti normaalit vuorotyöt hoitajilla. Aamuvuoro tekee mittaukset, aamupuuhat ja hoitaa lääkarikierron asiat, iltavuorossa on hoitotyötä, lääkkeitä ja muuta akuuttia, yövuorossa potilaat, joiden toipuminen on pidemmällä yleensä nukkuvat, mutta muutoin yöhoitaja hoitavat vasta leikattuja potilaita hyvin aktiivisesti. Kaiken kaikkiaan koko osasto elää 24/7 koska elinsiirtoleikkaus voi alkaa ihan mihin aikaan vain vuorokaudesta.
Potilaan näkökulmasta vuorokausi menee näin. Akuuttivaiheessa ensimmäinen herätys noin klo 6, perusmittaukset. Verikokeet klo 7 eteenpäin, joka päivä. Aamupala klo 8. Aamulääkkeet. Mahdollinen suihku, lakanoiden vaihto, puhtaat vaatteet jne. Lääkärien kierto klo 10 eteenpäin. Lounas klo 11. Päivälääkkeet. Mahdolliset tutkimukset, fysioterapia jne. Päivällinen klo 16. Iltapala klo 19. Iltalääkkeet. Jos käy vieraita niin vierailuajat ovat lähes vapaat. Pikkuhiljaa nukkumaan, unessa usein klo 22-07. Uni parantaa ja on tärkeä osa toipumista.
Sitten ne ihmisen perustarpeet. Uni, unen laatuun täällä on minulla eniten vaikuttanut erittäin huono vuode ja patja. Vuode on perusmallia, jossa on vain kaksi säätömahdollisuutta, pään ja sängyn korkeus. Jalkojen asentoja ei ole voinut vaihtaa muutoin kuin laittamalla kasan tyynyjä jalkojen alle. Patja on kova, alkupäivinä alaselkää muodostui painaumia, joista olisi voinut kehittyä pahoja makuuhaavoja pidempään maatessa. Ala-arvoista.
Ruoka, paljon sairaaloissa olleena osaa arvostaa, jos ruokahuolto toimii. Valitettavasti Meilahti ei saa tässä pisteitä. Olen Keliaakikko, joten erikoisruokavalio tarve on normaalia suurempi. Ensimmäisenä kysyttiin toiveita ja sanoin, että haluan syödä vaaleaa gluteenitonta leipää, koska tumma leipä on tuoreena suolistolleni vahingollista. Kotona aina kuivatan sitä leivänpaahtimessa tai pari päivää pöydällä tai syön suoraan ihanaa jälkiuunileipää. Täällä en ole kertakaan, kahden viikkona aikaan saanut vaaleaa gluteenitonta leipää. Vain näkkileipää. Vesi ja näkkileipä, edistääkö toipumista? Lämpimän ruuan taso on ollut todella vaihteleva, hyvin, lähes yltäkylläisen mausteisista ruuista täysin suolattomiin lohipaloihin. Ei saa kiitosta tämäkään osa-alue.
Puhtaus, suihkuun pääsee aina kun haluaa. Hygieniasta huolehditaan hyvin. Tilojen siivous, se toimii vaihtelevasti, ketään enempää arvostelematta, itsekin joskus nuorena sairaala-apulaisen työn oppineena kiinnittää vain kovasti huomiota laadun vaihtelevuuteen työntekijöiden kesken.
Turvallisuus, olo on tuntunut koko ajan turvalliselta ja hyvin hoidetuilta. Mitä ikinä taustalla pyöriikin ei sitä ole tarvinnut potilaana kohdata.
Vertaistuki, kaksi viikkoa omassa yksiössä. Ei muita potilaskontakteja. Ei parasta. Aiemmin kun elinsiirrot tehtiin vanhalla Kirurgisella sairaalalla, oltiin kaikki potilaat kun yhtä perhettä. Jos joku siellä kävi, muistaa kuinka nukuttiin Ylpön aikaisessa isossa kauniissa puusalissa, toki vierivieressä, mies- ja naispotilaat sekaisin, mutta se yhteenkuuluvuudentunne, yhteiset pissa ja kakka jutut yhteiset kokemukset ne kantavat meitä vielä tänäkin päivänä. Täällä se kaikki on pois, ei ole yhteisistä ruokahetkeä eikä muutakaan kontaktia potilaiden välillä. Harmi.
Pissa ja kakka, siitähän se perusasia sitten on. Kun ne toimii on toivoa päästä pois. Elimistö on sopeutunut uuteen ja kahden viikon jatkuva virtsamäärän mittaaminen saa toistaiseksi jäädä. Tokihan sitä jatkossakin jossain kohti tulee kotona seurattavan, mutta nyt on päästy alkuun, jipii!
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kun kommentoit!